Kuulostaa Kertulta!

”Ai niinku että mietitte minkä nimisiä lapsia te sit joskus saatte? Ei me pojat mitään tollasia juteltu”, mies tokaisee hämmästellen ja pudistelee päätään.

En ole tavannut vielä yhtäkään miestä, joka olisi myöntänyt kavereiden kanssa lapsena tai nuorena majan katveessa, kaverin patjalla yökylässä tai yläasteen diskoillan jälkeen miettineensä tulevien lastensa nimiä.

En tietenkään tahdo tehdä tästä ehdoin tahdoin mitään sukupuolikysymystä, mutta jotenkin tuntuu, että kauniiden nimien vertailu on enemmän ollut ja on oleva tyttöjen juttu.

Ainakin meidän tyttöporukassa lasten nimien pohdinta, tulevan kartanon sisustus ja häiden suunnittelu ovat olleet ykköspuheenaiheita aika ajoin. ”Sit mun kolmas lapsi on tyttö ja siitä tulee Annabella.”

Olin 12-vuotias kun keksin, että minun tyttärestäni tulee Julianna. Samaan aikaan paras ystäväni ilmoitti, että hänen pojastaan tulee Lauri.  Pikkuserkkuni on kohta 15 vuotta halunnut tyttärensä nimeksi Anueve. Joka kerta kun puhumme nimestä, jaksan hämmästellä sitä yhtä paljon. Vieläkään en ole varma, kirjoitettaisiinko nimi yhteen vai väliviivalla.

Joitakin vuosia sitten saimme hyvän ystäväni kanssa aikaiseksi kunnon leimahduksen, kun hän kuuli, että olin ajatellut tulevan poikani nimeksi Aaronia. Se kuulemma oli hänelle varattu nimi. Minä annoin periksi, ja suostuin vaihtamaan suosikkiani. Uusi suosikki on sama yhä. Käyttökohde vielä puuttuu.

Kummipoikani veljen synnyttyä oma äitini otti missiokseen keksiä perheen uudelle tulokkaalle sopivan nimen ja lähetti post it -lapuilla kymmenkunta ehdotusta kastejuhlaa ennen. Suvun lisääntymisestä tohkeentunut äiti teki tämän luonnollisesti ilman, että kukaan oli kysynyt häneltä yhtään mitään. Elias-kummipoika sai Tiituksen veljekseen - ei esimerkiksi Niilon, kuten äitini eräs ehdotus kuului.

Ehkä äidille oli jäänyt jotakin nimipatoumia, kun perheeseemme ei syntynytkään kuin kaksi lasta; Tuulikki jäi tulematta todeksi.  Samoin toistaiseksi syntymättömiä ovat Anueve, Aaron, Julianna ja Lauri. Ja vaikka olisivat syntyneetkin, olisivat vauvat todennäköisesti saaneet nimekseen jo jonkun ihan muun.

Ihan samanlaisella intensiteetillä ja innolla kuin lapsiunelmien nimeämiseen olemme me Kerttu-verkoston suunnittelijat pohtineet Kertun nimeä.

Kun yksi keksi ajatuksen, että verkoston nimeksi sopisi pöljien nais-etuliitteiden sijaan joku oikea naisen nimi, otimme porukalla kalenterit käteen ja ryhdyimme selaamaan vaihtoehtoja. Tiesimme, mitä etsimme. Nimen piti olla suomalainen, reipas, sointuva ja ajaton. Ei liian tantta, ei liian trendi.

Innostuimme ja unelmoimme – ja saimme jopa kärhämän aikaiseksi, ihan kuten viisitoistakesäisenäkin. Vakuutan, että prosessiin suhtauduttiin tunteella - ihan kuin lapselle olisimme nimeä antaneet.

*** 

Lopulta kolahti. Kerttu, se, se on! Gertrud-nimen muunnos, vanhaa kristillistä perua, tunnettu Lallin vaimona. 30 343 kaimaa tässä maassa. Turussa samanniminen sympaattinen ravintolakin.

Sielunsa ja sydämensä Kerttu-nimi sai keskustalaiselta tunnetulta vaikuttajanaiselta Kerttu Saalastilta. Tytti Isohookana-Asunmaan kirjoittaman Saalastin upean elämäkerran avulla olemme voineet tehdä tutkimusmatkan niminaisen taustoihin, ajatuksiin ja arvoihin.

Saalastista olemme löytäneet ajamiinsa asioihin intohimoisesti suhtautuvan, suoraselkäisen alkiolaisen naisen, jonka jalanjäljissä kelpaa kulkea jokaisen Kertun.

Mitä pitempään olen verkostomme nimeä maistellut, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut siitä, että Kerttu on enemmän kuin nimi, enemmän kuin verkosto tai toiminnan muoto. Kerttu on asenne.

Kerttu on välittävä, vaikuttava ja asiansa osaava; sopivasti nainen, sopivasti tyttö. Tarmokas, toimelias, juuriaan arvostava, kauas kurkottava - siis nimensä kuuloinen.   

Annika Saarikko
Kerttuverkoston ensimmäinen puheenjohtaja, kansanedustaja 
annika.saarikko(at)eduskunta.fi