Yhteystiedot

Kerttu ry.
kerttuverkko(at)gmail.com

Kerttujen kesäretki Nivalaan

Kerttujen kesäretki oli iloinen roadtrip-matka läpi Suomen Pohjois-Pohjanmaalle, Kerttu Saalastin kotipitäjään Nivalaan. Saavuimme Nivalaan Jyväskylän kautta ja palasimme kotiin länsirannikon läpi. Vaikka tiesimmekin, millaista ohjelmaa Nivalassa oli luvassa, oli sen monipuolisuus yllätys. Matka sisälsi niin monta kohokohtaa, että tähän niitä tulee tiivistettyä valitettavasti vain osa.

Vastaanotto oli Nivalassa mitä parhain. Olimme hyvin otettuja siitä lämmöstä, millä meidät otettiin vastaan. Saimme tuhdin tietopaketin Nivalan elinkeinoelämästä niin kiertoajelun kuin kaupungin edustajien tapaamisen kautta. Päivän jälkeen moni totesikin tuntevansa Nivalan kuin omat taskunsa, paremmin kuin oman kotikaupunkinsa. Näimme kaikki paikalliset nähtävyydet ja kiersimme myös tietysti toiset tärkeät nähtävyydet, Nivalan ostosmahdollisuudet. Löysimmepä vielä itsemme kiertoajelun päätteeksi navetasta, joten matkan monipuolisuutta ei voi olla ihmettelemättä.

Matkan teeman mukaisesti kiersimme Nivalaa Kerttu Saalastin jalanjäljissä kuullen tarinoita hänen elämästään sekä laskien kukat hänen haudalleen. Tutustuimme Kyösti ja Kalervo Kallion museoon, jonka näyttelyä meille esitteli Kerttu Saalastin poika Risto Saalasti.

Vierailumme kruunasi Pohjois-Pohjanmaan Keskustanaisten kanssa yhteistyössä järjestetty, huikean osallistujamäärän koonnut Kerttu Saalasti -ilta, jossa paikalla oli muun muassa hallinto- ja kuntaministeri Tapani Tölli. Lämpimässä kesäillassa Kerttujen puheenjohtaja Annika piti ensimmäisen virallisen puheensa puolueen varapuheenjohtajana. Paikalla oli myös Kerttu Saalastin elämäkerran koonnut Tytti Isohookana-Asunmaa, jonka puheen jälkeen usealla Kertulla oli laukussaan paikalta ostettu elämäkerta, tekijän nimikirjoituksella varustettuna.

Ohjelmaa oli siis paljon, mutta parissa päivässä ehdimme myös rentoutua mukavien keskustelujen, hyvän ruoan ja saunan lämmön sekä joessa uimisen avulla. Majapaikkamme Karvoskylän kylätalo ansaitsi täydet kymmenen pistettä majapaikkana sekä iltajuhlan näyttämönä. Matka oli ensimmäinen konkreettinen kosketukseni Kerttuverkostoon, joten retki sai minut tajuamaan, millainen voimavara verkosto voi parhaimmillaan olla.

Kun nyt syksyn koleuden saavuttua muistelen heinäkuista matkaa, päällimmäisenä kesäretkestä on jäänyt mieleen lämpö: helteisen kesäsään lisäksi se tapa, jolla meidät otettiin vastaan. Lämmin kiitos vierailumme järjestäjille! Mihinkäs menemme ensi kesänä?

Elina Havu

 

Lue myös Suomenmaan juttu kesäretkestä täältä.