Kerttu ry.
kerttuverkko(at)gmail.com
Kerttu ry.
kerttuverkko(at)gmail.com
Kesäretki 2011KERTTUJEN KESÄRETKI ILOISEEN ITÄÄN 4.7.-6.7.2011 - TEEMANA LÄHIRUOKAHeinäkuun alussa Kertut matkustivat lähiruuan perässä pitkin Itä-Suomea kohteesta toiseen. Retkellä tutustuttiin niin ruuan tuottamiseen, valmistamiseen kuin sen nauttimiseenkin. Ohjelmassa oli myös keskusteluja ja kohtaamisia aitojen paikallisten itäsuomalaisten ihmisten kanssa. Kesäretkelle lähti taas oikein mukava porukka, yli 15 Kerttua mukaan ja lisää Kerttu-henkisiä ihmisiä tavattiin retkikohteissa. Itä-Suomen kohteiksi oli tarkoituksella valittu paikkoja, joihin tie ei välttämättä tavallisesti veisi itäisen Suomen läpi kulkiessa. Kerttujen historian toisella kesäretkellä tutustuimme myös paikallisiin voimanaisiin, kuten Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Elli Aaltoseen ja kansanedustaja Anu Vehviläiseen (ent. liikenneministeri) unohtamatta Katri Valaa ja Mateli Kuivalatarta, menneiden aikojen runon- ja sanantaitajia eri aikakausilta. Ensimmäisen retkipäivän, maanantain teemoina olivat luomu, järvimaisema ja rantakala. Kertut kokoontuivat aluksi iltapäivällä Mikkeliin Keskustan Itä-Suomen piirin toimistolle, jossa meidät otettiin vieraanvaraisesti vastaan. Toimistolla Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Elli Aaltonen kertoi näkemyksiään aluehallinnon kehityksestä ja alueen vahvuuksista. Mikkelistä tie vei tilausbussin kyydissä Juvalle, jossa tutustuimme luomuun aina alkutuotannosta jakeluketjuun saakka Juvan Luomun toimitusjohtaja Anssi Laamasen havainnollistavilla esimerkeillä evästettynä. Yhdessä ihmettelimme, miksi jogurttipurkki täytyy rahdata Juvalta kaupan keskusvarastoon pääkaupunkiseudulle tullakseen sieltä takaisin Juvan markettiin myytäväksi heti seuraavana päivänä. Onko logistiikkajärjestelmä niin hankala vai eikö kuluttaja osaa vaatia? Lopuksi pääsimme vielä maistelemaan yrityksen kaupan tuotemerkeille valmistamia maukkaita marjaisia luomujogurtteja. Savonlinnassa piipahdimme torilla ostamassa paikalliset lörtsyt pikanälkään ja sieltä jatkoimme Punkaharjun maisemareitin kautta Puruveden rantaan, Kesälahden paikallisten Keskusta-aktiivien järjestämään rantakalailtaan. Ilta jatkui pitkään kalasopan ja keskustelujen merkeissä ja yömyöhään pääsimme vielä pulahtamaan Puruveden raikkaaseen ja kirkkaaseen veteen. Toisena retkipäivänä tiistaina saimme loistavan paikallisopastuksen Kesälahdelle ja Kiteelle paikalliselta Kertulta Katja Asikaiselta. Pääsimme maistelemaan makoisia Kesälahden mansikoita ja nauttimaan paikallisten tuottajien aineksista kootusta lähiruokabrunssista Juhanantuvalle Hummovaaralle. Hummovaaralla Elias Lönnrotin runonkeruumaisemia ihasteltuamme suunnistimme Kiteelle valtaamaan Marimekon tehtaanmyymälän ja tukemaan näin pennosillamme paikallista taloutta. Päiväkahvit juotiinkin sitten jo Ilomantsissa Parppeinvaaran laella upeita kukkivia vaaramaisemia katsellen. Ilomantsissa tutustuttiin seuraavaksi runoilija Katri Valan kulttuurikeskuksen näyttelyihin. Päivän kääntyessä iltaa kohden rentouduimme Hermannin viinitilan tastingissa sekä vielä koko seudun yläpuolelle kohoavassa viinitornissa näkymiä ihaillen. Yöksi majoituimme ilomantsilaiseen maatilamatkailu Anssilaan. Anssilassa pääsimme muikkujen ja kukkosten makuun sekä kuulimme maatalouden harjoittamisen haasteista syrjäseudulla. Majoituspaikasta käsin oli hyvä seurata lampaiden ja itäsuomenkarjan kyyttölehmien laidunnusta. Kesäretken kolmantena ja viimeisenä päivänä matkasimme retken päätepisteeseen Joensuuhun. Taitokorttelin puutalomiljöössä tapasimme kansanedustaja Anu Vehviläisen ja shoppailimme paikallisia käsitöitä. Retki päättyi lounaaseen Ilosaaren rock-henkisessä Kerubi-ravintolassa ja moni jatkoi vielä kesäpäivänsä viettämistä Joensuun eläväisellä torilla. Retken aikana moni osallistuja alkoi miettiä miten luomu- ja lähiruoan saatavuutta saataisiin paremmin edistettyä kuluttajana, yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa tai jopa oman yrittäjyyden kautta. Paljon on haasteita matkassa, mutta ainakin tällä retkellä lähiruoka ja sen mahdollisuudet jättivät hyvän maun suuhun! Veera Vestman, kesäretkivastaava
|